Luettu: BohoBusiness

BohoBusiness on kirja, joka kannattaa lukea ensin kerralla alusta loppuun asti ja sitten vielä uudestaan, toiseen kertaan – hieman rauhallisemmin.

Minut kirja tempaisi täysillä mukaansa ja onnistuinkin ahmimaan ensimmäiset 100 sivua kerralla. Loppu meni hieman hitaammin, sillä en millään meinannut löytää sopivaa hetkeä lukemisen jatkamiseen. Halusin olla varma että kun tartun kirjaan uudestaan, saan myös lukea sen rauhassa loppuun asti.

Nyt on kirja luettu kertaalleen ja tämä on ehdottomasti sellainen kirja, jonka pariin palaan vielä moneen kertaan uudestaan. Ai miksikö? Tässä omat syyni:

Aihepiiri on erittäin ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Kirjan kuvaama kehitys on jo täydessä vauhdissa ja vauhti ei varmasti tästä hidastu. Jokaisen olisi hyvä pohtia näitä asioita sekä omasta näkökulmastaan että laajemminkin. Olen sitä sukupolvea, joka on kokenut tekniikan murroksen ja rajun kehittymisen hyvin konkreettisesti. Ollessani varhaisteini-ikäinen, IBM esitteli ensimmäisen PC:n. Muistan vieläkin sen Charlie Chaplinin hahmon, jota he käyttivät mainonnassaan. Hiukan myöhemmin isäni autoon ilmestyi ”kannettava” Mobira Talkman – siis se valtava kahvallinen akkumötikkä, jonka päällä oli luuri (YouTubesta löytyi vanha mainospätkä). Ja nyt 25-30 vuotta myöhemmin olemme tässä. Kaksivuotias nuorempi tyttäreni pelaa sujuvasti Angry Birdsiä älypuhelimellani. On huikeata visioida, missä voimme olla seuraavien 25-30 vuoden kuluttua, vaikkapa vuonna 2040. Olen silloin seitsemänkymppinen (toivottavasti) reipas ja hyväkuntoinen eläkeläinen – saman ikäinen, mitä omat vanhempani ovat nyt.

Näkökulma. Yhdyn täysin kirjan lukeneeseen Tanja Verhoon, joka blogissaan kirjoittaa että ”kirja on vapautus pienelle ihmiselle, joka ei tunne asettuvansa muottiin”. Vaikka kirja on bisneskirja mitä suurimmassa määrin, siinä on paljon luettavaa myös jokaiselle  tavalliselle pulliaiselle, jota kiinnostaa tulevaisuus, työelämän murros sekä henkilökohtainen selviytyminen ja jaksaminen tämän kaiken muutoksen keskellä. Kirja luo uskoa ja intoa että pärjäämme kyllä. Meissä jokaisessa asuu pieni boheemi, jonka on nyt aika astua esiin!

Monipuolisuus. Kirja käsittelee aihetta monipuolisesti sekä teknologisen että inhimillisen kehityksen kautta. Ihminen ja kone nähdään työparina. Sopivan työnjaon löytäminen ja määrittäminen on tulevaisuuden suuri haaste, muuten jossain vaiheessa käy niin että kone syrjäyttää ihmisen.

Helppolukuisuus – kirjan tyyli on mukaansa tempaava. Sopivasti faktaa ja fiktiota, asiallisuutta ja huumoria. Etukäteen hieman pelkäsin että meneekö kirjan teksti niin sanotusti ”yli hilseen”, mutta luin kirjaa yhtä helposti, kuin parasta dekkaria! Kirja on myös hyvin jäsennelty, joten sen selailu ja aiheisiin palaaminen on helppoa myöhemminkin.

Koppelo. Onneton lakimies muutoksen kourissa. Mutta ei hänestä tässä sen enempää – lue itse :).

Voin lämpimästi suositella BohoBusiness-kirjaa yhtenä syksyn mielenkiintoisimmista kirjoista. Tartu kirjaan ennakkoluulottomasti, unohda turha pönötys ja anna virran viedä!

BohoBusiness – Ihmiskunnan voitto koneesta. Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja, Talentum 2012

Kirjan esipuheet ja Boheemien manifesti

Cristina Andersson

Jari Kaivo-oja

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s