Aamuvirkkujen maailma

Haukotus. Väsyttää. Kuten joka aamu, kun kello soi seitsemältä ja pitäisi kammeta ylös sängystä. Lapsien pitää ehtiä ajoissa päiväkotiin (aamiainen alkaa tasan kello 8) ja aikuisten töihin. Mies nousee minua reippaammin, käy pikaisesti suihkussa, hotkaisee aamupalan ja ottaa esikoisen mukaansa. Ovi käy. Kello on 7.50 – ehtivät juuri kahdeksaksi (onneksi täällä Salossa on lyhyet välimatkat eikä tarvitse jonotella ruuhkissa).

Tällä välin minäkin olen noussut ylös ja herätellyt nuoremman. Syömme suosiolla aamiaisen kotona, sillä ei puhettakaan että ehtisimme enää kahdeksaksi päiväkotiin. Lasten aamupiiri alkaa klo 8.45. Siihen tähdätään ja juuri ehditään. Palaan kotitoimistolle yhdeksän jälkeen, keitän kahvit ja luen lehden. Lehdessä kerrotaan isoin kirjaimin aamuvirkusta yrittäjästä, joka herää joka aamu kello 5. Hän on pirteänä liikkeessään jo puoli seitsemältä. Jep.

Kahden kahvikupillisen jälkeen oma kelloni näyttää kymmentä. Ajatus alkaa pikkuhiljaa kulkea. Avaan koneen ja saan työn touhusta kiinni… Pari tuntia hurahtaa huomaamatta, puolen päivän jälkeen piipahdan kaupungilla postissa ja syön samalla lounasta. Siihen menee tunti-puolitoista. Kello on kaksi.

Neljän jälkeen ovi jo käy – mies on hakenut lapset hoidosta ja koko porukka tupsahtaa kotiin. Minä olen tehokkaimmillani, mutta työni keskeytyy. Kohta on aamuvirkkujen maailmassa nimittäin jo ilta. Nyt harrastetaan, syödään, ollaan perheen kanssa ja niin edelleen. Omassa ajankulussani on henkisesti vasta iltapäivä ja tekisi mieli vielä jatkaa hommia, mutta minkäs teet. Miehen virka-aikatyö ja lasten päiväkotielämä rytmittävät omankin päiväni – halusin tai en (ne kotitoimiston hyvät ja huonot puolet…).

Puoli yhdeksältä illalla on rauha maassa, lapset nukkumassa ja voin jatkaa keskeytynyttä työpäivääni parin – kolmen tunnin ajan. Työteho on huipussaan ja saan tehdä keskeytyksettä ja rauhassa sellaisia asioita, joille ei päivällä ollut aikaa. Mies katsoo jotain elokuvaa ja menee sitten nukkumaan – koska aamulla on pakko taas herätä. Aamuvirkkujen maailmaan. Aivan liian aikaisin.

Hyvinvointiprojektini yhtenä osa-alueena on uni ja sen määrä. Olen tupannut nukkumaan aivan liian vähän. Pitkään se oli lasten aiheuttamaa yövalvomista, jolloin olin todella uupunut. Yöt olivat katkonaisia ja unta sai vain pätkissä. Nyt tuo ongelma on poistunut ja nukun hieman enemmän, mutta edelleenkin liian usein liian vähän. Oma rytmini ei millään kohtaa aamuvirkkujen maailman rytmiä. Ainoa keino saada lisää unta on mennä aikaisemmin nukkumaan tai nukkua päiväunet. Olenkin nyt opetellut menemään nukkumaan viimeistään kello 23.30. Näin saan unta suunnilleen 7-7,5 tuntia unta yössä, mikä on paljon enemmän kuin aikaisempi 5-6 tuntia. Edelleenkin haksahdan joskus valvomaan yhteen tai kahteen, mutta nämä kerrat ovat onneksi vähentyneet tämän tietoisen päätökseni myötä. Tämä ”virkahenkilön” unirytmi ei ole minulle luontainen, mutta yritän parhaani mukaan sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

Kokeilin muuten unen määrän vaikutusta myös elinajanodotteeseeni (Elämä Pelissä testi – nyt jo valitettavasti suljettu). Tunti lisää unta yössä toi minulle peräti neljä vuotta lisää elinaikaa! Vastasin muihin kysymyksiin suunnilleen samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta muutin koemielessä ainoastaan yöunen määrän kuudesta seitsemään tuntiin. Unen määrällä on siis todella suuri merkitys ihmisen hyvinvointiin!

Olen onnellinen että olen yrittäjä ja voin päättää työaikani näin vapaasti. Monessa muussa ammatissa se ei olisi mitenkään mahdollista. Suuresti fanittamani Redesigning 925-hanke yritti muuttaa työelämää ja siinä varmasti jopa hieman onnistui. Ainakin tietoisuutemme uudenlaisista työtavoista ja mahdollisuuksista avartui ja projektista poikinut kirja ”Työkirja – työelämän vallankumouksen perusteet” sai paljon julkisuutta (luen ko. kirjaa parhaillaan, mutta siitä sitten myöhemmin lisää).

Arvatkaapa tuleeko suunnitteilla olevaan uuteen yhteisölliseen toimistooni päivätorkkuhuone…?

Yksi kommentti

  1. Onkin käsittämätöntä, että me iltavirkut joudumme edelleen sopeutumaan tähän aamuvirkkujen määrittämään tahtiin. Kaikki pyörii edelleen agraariyhteiskunnan aikaisella rytmityksellä, vaikka suurimman osan ei enää aamuisin tarvitse elääkseen herätä aamulla lypsämään lehmiä kukon laulun aikaan. Miksi me iltavirkut suostumme tähän, että aamuvirkut saavat määritellä tahdin? Olen itse sen verran onnellisessa asemassa, että työantajani ei ole kiinnostunut missä ja monelta aloitan työni, vaan tulokset ratkaisevat. Muuten olisin varmaankin jo noussut barrikaadeille aamuvirkkujen terrorismia vastaan;)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s