Yhteisön voima – hyvässä ja pahassa

Netti on mahtava, arvaamaton ja armoton paikka. Facebook ja Twitter, LinkedIn ja Google+, erilaiset keskustelufoorumit, nettisivustot, blogit ja vielä monta muuta paikkaa. Kaikki yhtä ja samaa soppaa, jossa hämmentäjiä riittää.

Netissä luuraa yhteisö, jolla on paljon asiaa, runsaasti mielipiteitä ja myös suuri halu kertoa niistä ääneen. Olen itsekin osa tätä porukkaa – nettihörhö, some-addikti, call me what you like. Minulle se on osa normaalia jokapäiväistä elämää ja nettijengistä on tullut ”heimo”, johon kuulun.

Viime viikkoina olen havahtunut tämän jengin hurjaan voimaan – niin hyvässä kuin pahassakin.

Pahalla tarkoitan sitä, kun joku mokaa ja mitä sitten tapahtuu. Juttu lähtee vyörymään ja paisumaan netissä ja kohta kaikilla on siitä mielipide. Haukutaan, pilkataan ja ihmetellään – joku yrittää auttaakin. Joskus tilanne on oikeasti paha, kuten vaikkapa Case Mätäjoessa, jossa oli kyse ympäristöön valuneesta myrkystä. Hetkessä kyseinen firma oli raadeltu ja revitty riekaleiksi ja aihetta käsiteltiin eri näkökulmista monissa blogeissa. Pintaan nousi yhtiön viestintä ja valmius tällaisen kriisin hoitoon netissä – sitä kun ei juurikaan ollut. Tapauksesta tarkemmin: 1. Teknos mokasi, mitä opimme 2. Viestintästrategia – tapaus Teknos 3. Tapaus Teknos ja Mätäjoki sekä vähän laajemmasta näkökulmasta vielä neljäs kirjoitus Riitta Raesmaa: Sisältökriisissä riutuvat brändinvartijat.

No ei mennyt kuin reilu viikko ja syntyi uusi nettihyökyaalto, nyt kohteena Marimekko. Kyse oli tietenkin Metsänväki-kopion aiheuttamasta skandaalista. Iso tahra maineikkaan yrityksen brändiin ja imagoon. Ja taas on porukka valtoimenaan, haukutaan, pilkataan ja ihmetellään – joku yrittää auttaakin. Paras avuntarjous tuli mielestäni Susanna Paloheimolta, joka kirjoitti ”Rakas Marimekko, tule keskustelemaan kanssamme”. Myös Kriisiviestijöitä puolustettiin ja Mika Ihamuotilaa vaadittiin esiin. En tiedä ottaako kukaan missään firmassa näistä kirjoituksista opikseen, mutta syytä olisi!

Onneksi vastapainoksi on tapahtunut myös paljon hyvää! Sometime 2013 oli huikea osoitus nettijengin voimasta ison tapahtuman järjestämisessä. En vielä tänä vuonna uskaltautunut mukaan valmisteluporukkaan, mutta sain viettää hienon päivän monia nettituttuja livenä tavaten ja monipuolista ohjelmaa seuraten. Iso kiitos kaikille aktiivisille järjestäjille, teitte mahtavan tapahtuman!

Toinen maininnan arvoinen tapaus on Taivas+Helvetti. Kirjaa on markkinoitu netissä todella aktiivisesti ja kampanjointi on tuottanut erinomaista tulosta. Oranssi vallankumous on käynnissä! Tämän viikon piristys olikin ehdottomasti kirjan fanien (jotka eivät tunteneet toisiaan entuudestaan muuten kuin Twitteristä) muutaman tunnin varoitusajalla tekemä lettutempaus Lasipalatsilla. Harmitti etten ollut Helsingissä tuona päivänä, olisin ehdottomasti rynnännyt paikalle! Ihan pähkähullua sanoisi joku, mutta juuri sitä tämä nettijengi on parhaimmillaan.

Niin siis ja pointtini oli…?

No se että meillä kaikilla on käytössämme tämä yhteisö ja sen voima, jos vain haluamme. Voimme hyödyntää sitä parhaaksi katsomallamme tavalla ja opetella olemaan luonteva osa sitä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ota siis voima käyttöösi ja valjasta se puolellesi.

May the Force be with you!

2 kommenttia

  1. Olet Tiina asian ytimessä SoMe toimii niin hyvässä kuin pahassa, enimmäkseen hyvässä kunhan kaikki ainakin pyrkii olemaan sillä puolella. Positiivinen kirjoittelu muuttuu positiiviseksi toiminnaksi.

    1. Kiitos Timo! Minullekin on alkanut vasta tämän kevään aikana valkenemaan mistä täällä on todella kyse. Miten rakennetaan ilmiö, jota halutaan jakaa, jota halutaan kannustaa ja jolle toivotaan hyvää. Mottoni ”Sitä saa mitä tilaa” pitää netissäkin tosi hyvin paikkansa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s