Hyvää joulua!

Joka vuosi ilahdun ja yllätyn suuresti siitä joulukorttien määrästä, joka meidän talouteemme tupsahtaa! Niitä tulee aina aika paljon – siitäkin huolimatta että itse en ole koskaan lähettänyt ensimmäistäkään. Korttien lähettäminen ei valitettavasti minulta luonnistu. En osaa askarrella, en ole tarpeeksi järjestelmällinen pitääkseni yllä osoitteistoa läheisistäni enkä olisi ikinä kuuna päivänä koskaan ajoissa kortteineni. Lisäksi saisin niistä todennäköisesti aivan älyttömän joulustressin! Olen – itseni tuntien – tehnyt aikaa sitten tietoisen valinnan että joulukortti ei ole minun juttuni. Niinpä haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia teitä ihania, jotka olette meitä joulukorteilla muistaneet. Ja te ketkä ette ole – se ei haittaa, sillä sattuneesta syystä ymmärrän teitä oikein hyvin.

Vaikka perheemme ei joulukortteja lähetäkään, niin silti jokainen meille saapunut kortti on arvostaen ja kiitollisena luettu ja esille laitettu. Jokaisen kortin lähettäjää on muisteltu lämpimästi. Kiitos siis teille kaikille kauniista korteista ja joulun toivotuksista!

Meidän perheen joulukortti on tuttuun tapaan sähköinen. Joulukorttirahoja on lahjoiteltu pitkin loppusyksyä erilaisiin keräyksiin: ainakin Uusi Lastensairaala, Hyvä Joulumieli ja Nenäpäivä ovat saaneet pienet lahjoitukset sekä henkilökohtaisesti että yritykseni puitteissa.

Kulunut vuosi on ollut monella tavalla mielenkiintoinen ja nyt se on kunnialla ”pulkassa”. Joulu on jo ovella ja on aika rauhoittua pyhien viettoon. Talo on siivottu, pihasauna laitettu kuntoon, kuusi koristeltu ja hankinnat tehty. Edessä on puolitoista viikkoa lomaa. Huomenna valmistellaan vielä hieman ruokia, kääritään viimeiset lahjat pakettiin ja sitten se koittaa – kauan odotettu jouluaatto. ”Äiti – meillä on aika jouluista täällä” sanoi nuorempi tyttäremme illalla kylvyn jälkeen kainalossani istuessaan. No niinhän meillä taitaa olla. Toivottavasti teilläkin :).

Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s