Yrittäjyys, vaalit ja huominen

Minulla on ollut tänä keväänä vaalituska. En muista ikinä käyttäneeni ehdokkaan valintaan näin paljon aikaa ja energiaa, enkä muista milloin vaaleilla olisi ollut minulle näin paljon merkitystä. Aika hyvin henkilöltä, jota ei periaatteessa kiinnosta politiikka tai puolueet lainkaan. Tai no kiinnostaa toki, mutta ei siten että haluaisin itse sinne mukaan. Nostan hattua heille, jotka jaksavat ja viitsivät tehdä tuota työtä puolestani. Siksi koen omaksi velvollisuudekseni äänestää viisaasti ja oikein – harkiten ja perustellusti. Ja tästä syystä olen käyttänyt tavallista enemmän aikaa eri puolueiden vertailuun, pohdintaan ja sopivan ehdokkaan etsimiseen. Tuskaista on ollut.

Oman viitekehykseni muodostaa ensisijaisesti yrittäjyys. Olen myös suvaitsevainen maailmanparantaja, luontoihminen ja pienten lasten äiti. Minun on ollut vaikea löytää täysin omaan maailmankuvaani sopivaa puoluetta ja olenkin vaappunut koko ikäni akselilla vihreät-kokoomus-rkp vähän fiiliksestä ja elämäntilanteesta (ja vaalikonevastauksista) riippuen.

Mutta asiaan. Avauduin aamulla Facebookissa näin:

Avautumista seurasi mielenkiintoinen keskustelu ja ajatustenvaihto sekä saman- että erimielisten kanssa.

Koitan tässä nostaa esiin muutaman pointin, joista haluaisin keskustella enemmän ja avoimemmin. Ei vain nyt vaalien alla ja vaalipäivänä, vaan myöhemminkin koko tulevan vaalikauden ajan. Jokainen puolue on näiden vaalien alla kosiskellut yrittäjiä, mutta tietävätkö ne mikä oikeasti on yrittäjille tärkeää? Yrittäjäjärjestöjen edunvalvonta ja kampanjointi on ollut kiitettävän näkyvää, mutta vaikuttaako se oikeasti mihinkään?

Ensinnäkin käsitteet…

Yrittäjät laitetaan usein kaikki samaan nippuun. Miksi ihmeessä? Meitä on niin moneen junaan että sellaista yksiselitteistä asiaa kuin ”yrittäjä” ei ole olemassakaan. Yrityksiä pitäisi luokitella enemmän koon ja toiminnan mukaan; henkilöstön määrä ja liikevaihto ovat hyviä perusmittareita. Lisäksi voitaisiin vaikkapa katsoa onko kyseessä henkilö- vai pääomaintensiivinen ala, tai onko kyseessä kasvuyritys vai pelkästään itsensä työllistävä ”elämäntapayrittäjä”. Tarpeet ja toiveet poikkeavat toisistaan hyvin paljon.

Toisekseen nämä raha-asiat…

Jostain syystä vallalla on sellainen käsitys että yrittäjä tienaa aina hyvin. Ei pidä paikkaansa (katso vaikka verotiedoista!). Varsinkin pienissä ja alkuvaiheen yrityksissä yrittäjän henkilökohtaiset tulot ovat todella tiukassa ja raha menee tuotekehitykseen, ensimmäisten työntekijöiden palkkoihin, lakisääteisiin maksuihin, kiinteisiin kuluihin jne. Tiukkaa voi tulla myös suhdanteiden takia, yrittäjän elämäntilanteesta johtuen tai monista muistakin syistä. Yrittäjä on kuitenkin aina se, joka tiukassa paikassa joustaa. Henkilöstöä (jos sitä on) voi toki lomauttaa. He saavat silloin vastineeksi työttömyyskorvausta. Mutta jos yrittäjä ei pysty maksamaan itselleen palkkaa, ketään ei kiinnosta, eikä tukea saa mistään. Tästä syystä kannatan lämpimästi perustuloa esim. tämän Vihreiden mallin mukaan. Se toisi turvaa yrittäjälle alkuvaiheessa ja tiukkoina aikoina. Se voisi kannustaa meitä myös työllistämiseen ja kasvuun, kun henkilökohtainen riski hieman pienenisi. Se korvaisi starttirahan ja työttömyyspäivärahan ja vapauttaisi ihmiset vastaanottamaan työtä kuin työtä ja kokeilemaan siipiään vaikkapa yrittäjänä.

Kolmanneksi se työllistäminen…

Kaikki yrittäjät eivät halua työllistää ja 65 % yrittäjistämme (lähes 170.000) onkin yksinyrittäjiä. Heidän ongelmansa ovat erilaisia, kuin kasvua havittelevan yrittäjän haasteet. Työllistäminen on kuitenkin politiikassa päivän sana. Haasteet työllistämisessä eivät mielestäni ole pelkästään taloudellisia. Yrittäjälle muutos yksinyrittäjästä työllistäjäksi on aina myös henkinen kysymys ja kynnys. Yrittäjän henkilökohtainen talous todennäköisesti notkahtaa joka tapauksessa tuossa vaiheessa, sillä harva saa kasaan työntekijän palkkaamiseen tarvittavan liikevaihdon etukäteen. Toisaalta ensimmäinen työntekijä on iso satsaus yrityksen tulevaisuuteen ja sinällään jo signaali potentiaalisesta menestyksestä ja kasvusta. Rekrytoinnin helppous ja joustavuus, pitkä koeaika, ilmaiset työkokeilut ja harjoittelupaikat, yrittäjän esimies- ja johtamistaidot ja henkilöstöosaaminen. Kaikkiin näihin pitää saada apua, koulutusta ja tukea. Taloudellisesti esimerkiksi palkkatuki on iso apu, samoin olisi helpotus sivukuluihin. Työllistämisen kynnystä pitääkin ehdottomasti madaltaa kaikin mahdollisin tavoin!

Matka jatkuu…

Huomenna palaamme jälleen arkeen; vaalit on käyty ja tulos selvillä. Kuka menee lakkoon ja kuka riemuitsee, sitä ei voi vielä tietää, mutta varmaa on että muutosta tulee. Luvattu on (yrittäjillekin) kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista. Minä katson aamulla peiliin, tsemppaan itseni uuteen päivään ja lähden jälleen yrittämään. En voi mennä lakkoon, vaikka peilissä näkyvä tyyppi teettää innostuksissaan minulla liikaa töitä ja liksakin on työmäärään nähden aika kehno. Mutta kiitos eduskuntavaalien, tämä hieman hiljaiseloa viettänyt blogini sai uuden mission yrittäjyyden äänitorvena. Jos eduskuntavaalikeskustelu on jotain minulle osoittanut, niin sen että kansa tarvitsee enemmän tietoa yrittämisestä ja yrittäjyydestä. Raakaa avointa kuvausta siitä arjesta, jossa me erilaiset yrittäjät päivittäin elämme – niin hyvässä kuin pahassa. Vain sitä kautta asenteet voivat muuttua ja yrittäjäkin saa (vaalituloksesta riippumatta) yhteiskunnaltamme sen arvostuksen, tuen ja turvan, joka hänelle kuuluu!

Tiina

P.S. Koko ”yrittäjä” -sana on ihan hanurista. Voisiko joku pliis keksiä paremman termin?

Yksi kommentti

  1. Koko ”yrittäjä” -sana on ihan hanurista. Voisiko joku pliis keksiä paremman termin?
    Mites olis Aatelinen? Tai Luoja, joka on lyhyempi ja kuvaa yrittäjän tärkeyttä paremmin kuin ”työpaikkojen luoja.

    Näytät sinäkin, monen muun Luojan tavoin, rakastuneen omaan kaikkivoipaisuuteesi. Ensin kerrot ettet halua kyykyttää ketään ja annat palkkasikin pois. Hetken päästä magut ilmaista työvoimaa.

    Jos et pysty maksamaan palkkaa, et tarvi etkä ansaitse työntekijöitä. Jos yrityksesi ei pärjää ilman orjia, se saa kaatua.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s